Synnytystarina-Sunnuntai: yhdeksännen vauvan synnytys omassa rauhassa

Kuulin ystävältäni ensimmäistä kertaa kotisynnytyksestä kahdeksannen lapsen syntymän jälkeen. Kahdeksas syntyi perätilassa, josta jäi hankala fiilis monien puuttumisten vuoksi. Aluksi ajattelin ettei kotisynnytys ole minua varten, ainakaan silloin jos lapsi olisi perätilassa. Mutta prosessi alkoi ja pian ymmärsin että monet pelot eivät olleetkaan aivan sitä mitä luulin. Minulla on yksi sairaalasynnytys jonka nopeuden vuoksi en ehtinyt saamaan muita kivunlievityksiä kuin ilokaasua. Tämä on paras sairaalasynnytys kokemukseni. Oli luotto siihen et keho osaa kyllä synnyttää ja että synnytyksen intensiivisyydestäkin selviää. Tästä huolimatta minulla oli aluksi pelkoja synnytyskipuun liittyen, mutta tiedon lisäännyttyä ne hälvenivät. 

 

Ehdin lähes kolmevuotta prosessoida ja haaveilla kotisynnytyksestä ennen yhdeksännen lapsen syntymää. Asiaan liittyi monenlaisia herkkyyksiä. Lopulta luitenkin rukoukset kuultiin ja sain synnyttää tämän yhdeksännen aarteemme kotona kaikessa rauhassa lähes yksikseni 🙏💞

 

Synnytys käynnistyi helluntain vastaisena yönä. Viikkoa ennen laskettua aikaa. Olin ajatellut et syntymä menisi kesäkuun puolelle. Ja oli semmoinen olo vielä edellisenä iltana etten ole vielä valmis synnyttämään.

 

Ensimmäiset lievät supistukset alkoivat n. klo 3 yöllä. Silloin en vielä arvannut että synnytys lähtee tästä käyntiin. Supistukset olivat tosi lempeitä, lyhyitä ja tulivat harvakseltaan. Aluksi ajattelin, että voisin kyllä nukkua, mut pian olinkin aivan virkeä ja lähin touhuamaan. Eka siivosin pesuhuoneen sillä ajatuksella että jos synnytys kuitenkin tästä lähtisi jossain vaiheessa käyntiin. Sitten pakkasin kaiken varalta sairaalakassin valmiiksi ja vauvalle koppaan jotain päälle pantavaa, jos kävisi niin, että tulisi kuitenkin sairaalaan lähtö. Minulla mies ei ollut lämmennyt vieläkään vastuukysymysten vuoksi oikein kotisynnytykseen, vaikka sisimmästään varmasti tiesi mitä aikeita minulla oli. Hänellä oli ajatus että ambulanssi tilataan, kun synnytys käynnistyy. Synnytystä edeltävänä iltana meillä oli kuitenkin rakentavat keskustelut kotisynnytyksistä, mut ei niinkään sivuttu mun toiveeseen sen enempää.

 

Nautin yöstä. Sain olla aivan itsekseni kun muu väki nukkui. Mieskin nukkui eri kamarissa töiden vuoksi, joten sain olla alusta asti omassa kuplassa. Ulkona oli aamu valjennut, oli niin vihreää, satoi pientä tihkua ja kävin hakemassa ulkoa taaperon jättämän lasten pöydän sisälle. Välillä otin supistuksia vastaan, jotka tulivat harvakseltaan vieläkin ja asentoa vaihtamalla eivät kestäneet kun vajaa puoliminuuttia. Söin yöpalaa ja join hyvin. Jossain vaiheessa joku kävi veskissä ja silloin menin makkariin ettei kenellekään paljastunut mun yövalvominen. En vieläkään ollut itselleni myöntänyt et synnytys olisi käynnissä, koska supistukset olivat niin lempeitä. Viiden jälkeen kuitenkin tuli vähän napakampi ja pitempi supistus ja silloin päätin siirtyä makkariin. Kävin viemässä peiton kylppärin lattialle ( oli ihan makkarin vieressä) ja kokeilin siinä lattialla yhden supistuksen, eikä paikka tuntunut hyvältä. Kokeilin myös pöntöllä istumista, enkä saanut siinäkään tällä kertaa hyvää asentoa. Aikaisemmissa synnytyksissä olen viihtynyt aika hyvin pöntöllä istuen. Päätin sitten kokeilla jumppapalloa makkarin sängyn päällä. Laitoin patjalle suojia ja pallonpäälle lakanan ja siinä kontillani rintakehä palloa vasten asento tuntui hyvältä ja siihen jäin. Luin kännykästä Juurimaman Siunattu syntymä -opasta, viimehetken vinkkejä 😅 ja otin supistuksia vastaan. Jossain vaiheessa n. 10-15 min ennen vauvan syntymää, supistukset muuttuivat intensiivisiksi ja sit heitin kännykän pois.

 

Kävi mielessä et nyt voisin kyllä pyytää miehen tueksi, mut tajusin ettei sillä ollut kännykässä ääniä päällä, enkä enää pystynyt lähteä pyytämään häntä. Sitten vaan päätin et nyt mennään tässä yksikseni. Jouduin käyttämään vähän jo ääntä. Matalat äänet auttoivat ja samalla levittelin kämmeniä auki supistusten tullen. Sitten tunsin, että vauva laskeutui ja tajusin et vauva syntyy just. Tulinen rengas piti vielä päästä läpi ja silloin tuntui ettei tästä hengissä selviä. Silloin en enää voinut äänen käyttöä hallita ja 3v. nosti päänsä tyynyltä, joka oli kokoajan nukkunut siinä vieressä, ja hymyili. Totesin pojalle et äiti synnyttää ja lapsi laittoi tyytyväisenä pään takaisin tyynylle. Sitten alkoi tulla muut lapset ovelle, et 'aa sä synnytät nyt'. 'Joo vauva syntyy ihan just, pyytäkää iskä', sanoin. (Olin alusta asti puhunut lapsille avoimesti että jos kaikki on hyvin synnytän kotona). Tuli yks ponnistava supistus, roppa vaan ponnisti, sit tuli seuraavalla ponnistuksella pää, joka oli vielä sikiöpussissa ja sit kroppa ja silloin läsähti lapsivedet. Siinä vaiheessa oli tulleet jo kaikki kotona olevat lapset siihen vierelle. Sit tuli mies ja olin jo silloi ottanut vauvan syliin ja huikannut lapsille et pikkuveli tuli 🥰 Mies oli tilanteessa heti mukana ja lapset kertoi myöhemmin et oli tuumannut kamariin tullessa et äiti taisi tarkoituksella synnyttää kotiin 💓 

 

Istukka tuli muutaman minuutin päästä vauvan syntymästä ja siirryimme pesuhuoneen. Siinä ihmeteltiin pientä vastasyntynyttä perheenä, eikä siinä ollut ketään vierasta mukana. Sitä tunnelmaa ja rakkauden määrää en koskaan unohda 🥰💞🙏 Lapset vaihtoivat lakanat makkariin ja jossain vaiheessa leikattiin napanuora, kävin suihkussa ja siirryin makkariin. Siinä vielä ihmeteltiin vauvaa ja päätettiin sitten mennä kaikki uudelleen nukkumaan. Yks tytöistä toi minulle evästä ja kuinka hyvältä se maistuikaan. Sitten aloin nukkumaan vauva tisulla ja 3v kainalossa 🥰💝💓🥺💞 

 

Koskaan aikaisemmin ei ole ollut näin helppoa toipumista ja lempeää postpartumin aloitusta. Vauva voi hyvin ja itsekin voin todella hyvin. Maito nousi aikaisemmin kuin koskaan jo 1.5 vrkn päästä, yleensä minulla on mennyt 3-4 vrk ja ollut kova stressi et saako lapsi tarpeeksi ravintoa.

 

Mies on ollut helpottunut, kiitollinen ja ehkä hieman ylpeäkin siitä että kaikki meni niin hyvin, sillä hän on kaikille heti ensimmäisenä kertonut et vaimo synnytti vauvan kotona 🥰😅